perjantai 20. helmikuuta 2015

Makuuhuoneen muodonmuutos


Ennen-jälkeen-kuvat ovat minusta suunnattoman kiehtovia, olivat ne sitten ihmisten tyylejä, huoneiden sisustuksia tai kaupunkimiljöiden muutoksia. Tässä esittelyyn pääsee yläkerran makuuhuoneen matka meidän näköiseksi.


Talossa on ollut ennen kaksi asuntoa, joten toinen yläkerran kaksion huoneista on toiminut keittiönä. Vanhat keittiönkaapit olivat vielä jäljellä, uunit sun muut hävitetty. Kaapit saavat uuden elämän kellarin kodinhoitotilassa, jahka se valmistuu. Vielä pitäisi keksiä, miten alakaapit mahtuisivat ovista sisään...


Käynti toiseen huoneeseen oli jossain vaiheessa tukittu kaapeilla.


Tiskipöytä oli aiemmin ollut tässä, ja alta löytyi kaikenlaista lattiamateriaalia ja jonkin verran tummunutta lautaa ja seinälevyä.


 Puukuitulevyn ja linoleumin poistamisen jälkeen näytti onneksi siltä, että tilanne on hallinnassa. Alin seinälauta ja pehmenneet osat lattialautaa vaihdettiin, purut alla olivat puhtaat ja kuivat.


Noiden lautojen kanssa ei tarvinnut olla niin tarkka, kun tässä vaiheessa tiedettiin, ettei alkuperäistä lautalattiaa saada kaivettua esiin. Linoleumi oli tuosta vanhojen kaappien kohdalta irti, mutta sisemmältä lattiaa liimattu kiinni niin tiukkaan jollakin mustalla tökötillä, jonka ainesosat jäivät meille arvoitukseksi, ettei sitä saatu irti.



Yläkerran remontti kesti kaksi kuukautta, ja hullunmyllyltähän siellä suurimman osan aikaa näytti. Lattiaan asennettiin korkkilattia, seinille laitettiin ensin makulatuuripaperit ja niiden päälle tummansinistä Kiurujen yötä ja kaveriksi vaaleansinisen häivähtävää, graafisempaa Bownet-tapettia. Täällä on hyvä nukkua!



lauantai 7. helmikuuta 2015

Kanervikossa eteisessä


Eteinen sai tammikuussa uuden sävyn. Entiset vaaleankellertävät seinät alkoivat olla aika törkyisen näköiset, ja koko tila oli jotenkin mitäänsanomaton. Halusimme kerrankin tehdä jonkin itsellemme epätyypillisen värivalinnan, joten eteinen on nyt kanervanpunainen.

Vanhan ajan henkeen eteistä koristaa nyt palisanteriviiluinen puhelinpöytä – ja tietysti vanha kunnon lankapuhelin.

Eteisessä on talotekniikkaa, jota ei saa piiloon, joten ilmalämpöpumpun, sähkökeskuksen ja sähköjohtojen kanssa on vain elettävä. Pintaan vedetyt sähköjohdot kuuluvatkin mielestäni vanhaan taloon, mutta vähän päänvaivaa ne aiheuttivat maalatessa. Päädyin rajaamaan paksuimmat johtokimput maalarinteipillä, jolloin maaliraja tuli suosiolla niiden alapuolelle. Ovi otettiin ainakin toistaiseksi pois, sillä sitä ei ole tarvetta sulkea.







Hankintalistalla vielä nätimmät korit naulakon päälle ja paremmin tilaan sopiva matto, sitten se on siinä.