Sisään käydään nyt tiilenpunaisesta ovesta

Kesällä työn alle pääsi verannan eli vilpolan ulko-ovi, josta taloon kuljetaan sisään. Maalit ja osin puuosatkin olivat päässeet huonoon kuntoon, mutta halusimme ehdottomasti säilyttää oven. Pienistä lahonneista kohdista huolimatta emme lähteneet uusimaan paneeleita, vaan muutamat kolot on paikkailtu puukitillä ja loput jätetty elämisen jäljiksi.

Vanhoja maalikerroksia irtosi painava muovipussillinen, ja aikamoiset höyryt myrkynvihreästä maalista lähti kuumennellessa. Maalinpoisto ja hiominen oli yllättävän aikaavievää, kun tuo kovera, käsittääkseni karossipaneeliksi kutsutun paneelin muoto hidasti työtä aika lailla. Mitenkään puhtaalle puupinnalle ovea ei saatu, tämän päälle lähdettiin maalaamaan tiilenpunaisella Lin-pellavaöljymaalilla:

Ja kahden maalikerroksen jälkeen kunnostettu ulko-ovi näyttää tältä:

Maali kovettuu ilmeisesti vielä vuoden tästä eteenpäin, nähtäväksi jää miten kestää. Onneksi kaunis lasi säilyi ehjänä. Lukonreikä vaatii vielä viimeistelyä. (Ja karmit, ja kynnys, ja vuorilaudat, ja...)

Puolet vuodesta voi viettää puutalon pihamaalla

Ensimmäinen kesä puutalossa – tai lähinnä sen pihamaalla – on vietetty. Siitä saatiin nauttia ilman suurempia remontteja, kun aiottu salaojaremonttikin siirtyi myöhäiseen syksyyn. Ainoa konkreettinen todiste ahkeroinnista on kunnostettu ulko-ovi, näytän sen myöhemmin.

Meistä tuli ulkonasyöjiä jo maaliskuussa, uutuudenviehätystä tietysti. Naapuritkin kurkkivat pensasaidan yli: syöttekö te siellä! Valoisa ja lämmin kausi tuntuu kestäneen kauemmin kuin koskaan ennen, vaikka kesä ei erityisen lämmin ollutkaan. Enkä ole vielä tähän mennessä huomannut tällaista vehreyttä ja villisti puskevaa luonnon voimaa kuin läheltä seuratessa.

Huhtikuussa aloitettiin rehottamaan päässeen kasvimaan raivaus. Enpä enää ihmettele että rehotti, samalta se näyttää taas, erilaisella kasvustolla varustettuna vain. Minttu on villiintynyt pahasti eikä juurien kiskominen ylös näköjään auttanut.

Toukokuussa ihmeteltiin talon vierustalta nousevia tulppaaneja ja ryttyisistä mytyistä puskevaa raparperia. Pensasaidan yli muutti pihalle leikkimökki. Kutsuttiin naapurit ja muut uteliaat tervetulleiksi leikkimökin keksikahvilaan ravintolapäivänä. Vaihdettiin talkoilla marjapensaiden kehikot ja kunnostettiin pihapöytä ja -penkit.

Kesäkuussa innostuin ruohosipulista (vihdoinkin omaa eikä kaupan!). Kävin ikkunankunnostuskurssin, jotta pääsen tulevina vuosina kunnostamaan itse yläkerran, vilpolan ja kellarin ikkunat. Istutin kesäkurpitsaa, salaattia, porkkanaa, naurista – juuri niin surkealla menestyksellä mihin olin varautunutkin. Mansikoita sentään tuli ehkä yli kymmenen.

Heinäkuussa lomailtiin ensimmäistä kertaa kunnolla vain kotona oleskellen. Ostettiin riippumatto, jossa harvoin ehdin kuitenkaan löhöilemään. Laitoin kesäkukkia, join aamukahveja ulkona, kitkin kasvimaata, katselin lasten iloa. Maltettiin jättää talo ja piha oman onnensa nojaankin. Poimin, perkasin, säilöin, hillosin.

Elokuussa opeteltiin koulumatkaa ja järjestettiin pienet puutarhajuhlat. Pääsin yllättävän hyvin yli tyystin kadonneesta omenasadosta. Syyskuu onkin nautiskeltu reippaanlaisesti luumuja suoraan puusta.

Nyt keittiössä onkin vastassa aurinko

Joskus asiat liikahtelevat äkkiä. Vielä viime postauksessa tuskailin liian valkoisen keittiön ja meille epäsopivan tapetin kanssa, mutta nyt keittiö näyttää jo erilaiselta. Pääsiäisen jälkeen tarjoutui mahdollisuus rempata muutama päivä ilman lapsia, joten hihat heilumaan ja silmää vaivannut asia pois päiväjärjestyksestä!

Tässä keittiön riisuttu ulkoasu ennen maalitelaan tarttumista:

Tarkoitus oli maalata vain tapetin päälle, mutta jo ensimmäisen kerroksen alku näytti, että tapetti kupruilee liikaa. Tuolta isolta alalta vasemmalla tapetti otettiin siis pois, mutta kaappien yläpuolelta maalattiin suosiolla tapetin päälle kupruilusta huolimatta, eivätkä ne normaalivalaistuksessa enää mihinkään näy.

Testissä oli maaleissa uusi tuttavuus, muoviton ja hengittävä Coloria Greenlinen remonttimaali. Maalaustuntuma oli kelpo ja plussaa miltei täydellisestä hajuttomuudesta, mutta kerroksia tuo vaati paljon enemmän kuin Uulan Into-sisustusmaali. Jälkimmäistä ei valittu siksi, kun eteisessä on huomattu jo muutaman kuukauden jälkeen, ettei pinta kestä roiskeita ja niiden pyyhkimistä kiiltoastettaan muuttamatta. Muuten se olisi peittävyydessään ollut ykkösvalinta. Coloriaa vedeltiin koukeroisen tapetin yhteensä viisi kerrosta, ensin kaksi valkoista ja lopullista väriä keltaista kolme kerrosta, ennen kuin jälki alkoi näyttää tasaiselta, ennestään pohjamaalatulle kipsiseinälle kolme kerrosta keltaista. Vertailukohtana Uula, jota riitti eteisessä kaksi kerrosta, yksikin melkein. Muutaman viikon käytön jälkeen keittiön uudessa keltaisessa pinnassa ei näy vielä mitään, vaikka roiskivia käsienpesijöitä liikkuu seinän liepeillä.

Keittiön välitila sai lasiseinän takana uutta viehkeyttä 1960-luvun tapettimallista Atomista, joka on peräisin yläkerran remonteissa hyväksi havaitusta Pihlgren & Ritolan tapettimallistosta. Keltaisen sävyt eivät seinän ja tapetin välillä mene täydellisesti yksiin, mutta hyvin sopivat mielestäni yhteen kuitenkin. (Vielä kun leivänpaahtimeksi saisi kunnon retromallin!)

Pyyhenaulakkoon ripustetaan mummulan vintiltä kaivettuja ja muualta haalittuja essuja.

Nyt jää enää mietittäväksi, laajentaisiko keltaista värimaailmaa muihinkin keittiön seiniin, mutta toistaiseksi elellään näin... Ehkä pientä vedinten vaihtoa seuraavaksi?

Keittiökin voi olla liian valkoinen

Tämän huushollin keittiö ei ole vielä vilahtanut blogissa, sillä se tuntuu huoneista vähiten omantyyliseltä. Sen verran nätisti aamuaurinko kuitenkin köökkiin paistoi, että teki mieli napata muutama kuva.

Suurin ongelma tuossa huoneessa ei ole edes tuo edellisten asukkaiden laittama Ikea-keittiö, vaan jotenkin tuo liika valkoisuus, steriiliys, miten sitä kuvailisi - ja tuo tapetti yksinkertaisesti närästää. Modernien korkeakiiltoisten keittiöiden ystävän mielestä tämä ei ole varmaan steriiliä nähnytkään, mutta mielestäni nuo värikkäät purnukat eivät riitä vielä piristämään keittiötä. Vai voisiko ongelma olla se, etteivät ne tuonne oikein istu...

Mielestäni keittiössä saisi olla väriä niin, että se oikein jymäyttäisi aamulla mielen virkeäksi. Tuo toinen remppaaja ei ole vielä oikein koko keittiön maalauksesta innostunut, mutta on onneksi samaa mieltä siitä, että tapetti maalataan jossain vaiheessa piiloon. Pitääkin olla vain kaikkein hankalimmalla seinällä!

Sitä ennen imen energiaa tuosta lisääntyvästä valosta ja näistä keräilykohteistani (joita ei virallisen version mukaan tule enää lisää...). Ja nautimme tietysti tiskikoneautuudesta, mikä vieläkin tuntuu luksukselta viiden 50-luvun keittiössä vietetyn käsintiskausvuoden jälkeen.

Makuuhuoneen muodonmuutos

Ennen-jälkeen-kuvat ovat minusta suunnattoman kiehtovia, olivat ne sitten ihmisten tyylejä, huoneiden sisustuksia tai kaupunkimiljöiden muutoksia. Tässä esittelyyn pääsee yläkerran makuuhuoneen matka meidän näköiseksi.

Talossa on ollut ennen kaksi asuntoa, joten toinen yläkerran kaksion huoneista on toiminut keittiönä. Vanhat keittiönkaapit olivat vielä jäljellä, uunit sun muut hävitetty. Kaapit saavat uuden elämän kellarin kodinhoitotilassa, jahka se valmistuu. Vielä pitäisi keksiä, miten alakaapit mahtuisivat ovista sisään...

Käynti toiseen huoneeseen oli jossain vaiheessa tukittu kaapeilla.

Tiskipöytä oli aiemmin ollut tässä, ja alta löytyi kaikenlaista lattiamateriaalia ja jonkin verran tummunutta lautaa ja seinälevyä.

 Puukuitulevyn ja linoleumin poistamisen jälkeen näytti onneksi siltä, että tilanne on hallinnassa. Alin seinälauta ja pehmenneet osat lattialautaa vaihdettiin, purut alla olivat puhtaat ja kuivat.

Noiden lautojen kanssa ei tarvinnut olla niin tarkka, kun tässä vaiheessa tiedettiin, ettei alkuperäistä lautalattiaa saada kaivettua esiin. Linoleumi oli tuosta vanhojen kaappien kohdalta irti, mutta sisemmältä lattiaa liimattu kiinni niin tiukkaan jollakin mustalla tökötillä, jonka ainesosat jäivät meille arvoitukseksi, ettei sitä saatu irti.

Yläkerran remontti kesti kaksi kuukautta, ja hullunmyllyltähän siellä suurimman osan aikaa näytti. Lattiaan asennettiin korkkilattia, seinille laitettiin ensin makulatuuripaperit ja niiden päälle tummansinistä Kiurujen yötä ja kaveriksi vaaleansinisen häivähtävää, graafisempaa Bownet-tapettia. Täällä on hyvä nukkua!

Kanervikossa eteisessä

Eteinen sai tammikuussa uuden sävyn. Entiset vaaleankellertävät seinät alkoivat olla aika törkyisen näköiset, ja koko tila oli jotenkin mitäänsanomaton. Halusimme kerrankin tehdä jonkin itsellemme epätyypillisen värivalinnan, joten eteinen on nyt kanervanpunainen.

Vanhan ajan henkeen eteistä koristaa nyt palisanteriviiluinen puhelinpöytä – ja tietysti vanha kunnon lankapuhelin.

Eteisessä on talotekniikkaa, jota ei saa piiloon, joten ilmalämpöpumpun, sähkökeskuksen ja sähköjohtojen kanssa on vain elettävä. Pintaan vedetyt sähköjohdot kuuluvatkin mielestäni vanhaan taloon, mutta vähän päänvaivaa ne aiheuttivat maalatessa. Päädyin rajaamaan paksuimmat johtokimput maalarinteipillä, jolloin maaliraja tuli suosiolla niiden alapuolelle. Ovi otettiin ainakin toistaiseksi pois, sillä sitä ei ole tarvetta sulkea.

Hankintalistalla vielä nätimmät korit naulakon päälle ja paremmin tilaan sopiva matto, sitten se on siinä.

Yöllistä merensinistä

Lisäys jälkikäteen: tässä sävy vähän lähempänä oikeaa. Sisältä siivouskaappi muuttui kanervanpunaiseksi.

On se hyvä, että kun maalausinnostus iltasella iskee, apu on lähellä!

Lasten mentyä nukkumaan sutaisin merensinistä kellarin portaikon siivouskaappiin, joka ei arvaukseni mukaan ollut nähnyt maalia vuosikymmeniin. Kuva ei tee oikeutta värille, se on luonnossa turkoosimpi.

Eivätkä muuten ihan heti lopu kohteet kesken...

Ennen

Jälkeen